Ammatillisen koulutuksen uuskieltä eivät ymmärrä opettajatkaan

Ammattikoulujen opettajille on viime vuosina järjestetty kielitietoisuuskoulutusta. Koulutukselle on ollut tarvetta, koska kasvava osa opiskelijoistamme ymmärtää suomen kieltä heikosti. Samalla, kun olen kehittänyt kielitietoista näkökulmaa omaan työhöni, olen alkanut toivoa, että selkokielisyysvaatimukset koskisivat myös tutkinnon rakennetta ja opetuksen henkilökohtaistamista. Voisiko joku selittää meille opettajille ymmärrettävästi, mitä meidän oikein pitäisi tehdä työksemme?

Minulla on pätevyys opettaa fysiikkaa ja kemiaa, ja olen töissä opettajana ammattikoulussa. Tärkein työtehtäväni on selvittää opiskelijoiden aiempi osaaminen, ja jos sitä on riittävästi, arvioida se. Jos ammattikoululainen ei vielä opinnot aloittaessaan osaakaan kaikkea, niin hän ei opiskele, vaan hankkii osaamista. Sitten, kun hän on hankkinut riittävästi osaamista ja osoittanut sen opettajalle, hän saa suoritetuksi yhteisen tutkinnon osan osa-alueen, jonka nimi on Fysikaaliset ja kemialliset ilmiöt ja niiden soveltaminen. Jos hän innostuu aiheesta enemmänkin, hän voi suorittaa myös osa-alueen Fysikaaliset ja kemialliset ilmiöt ja niiden soveltaminen, valinnainen.

Päivittäisen arjen sujumiseen vaikuttaa olennaisesti se, kuinka monta kirjainta mahtuu lukujärjestyksessä näkyvään laatikkoon.

Kielten opettajilla ei ole sen helpompaa selittää, mitä he oikein opettavat. Jos opettajalla on ruotsin ja englannin opettajan pätevyys, hän voi opettaa osa-alueita Viestintä ja vuorovaikutus toisella kotimaisella kielellä, ruotsi ja Viestintä ja vuorovaikutus vieraalla kielellä, englanti. Näistäkin on tietenkin olemassa myös valinnaiset osa-alueet.

Päivittäisen arjen sujumiseen vaikuttaa olennaisesti se, kuinka monta kirjainta mahtuu lukujärjestyksessä näkyvään laatikkoon: keskiviikkona kello 10-12 on ohjelmassa henkilökohtaisen osaamisen kehittämissuunnitelman eli HOKSin mukaan Viestintä ja vuorovaik…, mutta onko se pakollista vai valinnaista, ja onko se äidinkieltä vai ruotsia vai englantia?

Jos amisopettajat yrittävät keskustella työstään ja käyttää asioista niiden oikeita nimiä, niin yleensä keskustelu ei etene mihinkään, koska naurukohtauksesta ei tule loppua. Sen vuoksi ammattislangissa vilisee enemmän tai vähemmän virallisia lyhenteitä, kun täytyy selvittää, puuttuuko opiskelijalta ytoista vivu-korista TDY vai Talu ja miten ammatillisten tutkinnon osien osaamisen hankkiminen etenee. Ja kuka sitä etenemistä seuraa? Peruskoulun oppilaalla on luokanvalvoja ja lukiolaisella on ryhmänohjaaja. Ammattikoululaisella on oppilaitoksesta riippuen tutoropettaja, vastuuohjaaja, omaopettaja, ohjaava opettaja tai joku muu.

Sen vuoksi koulun toimintaa ohjaavat asiakirjat ja todellinen toiminta erkaantuvat vuosi vuodelta yhä kauemmas toisistaan.

’Sekavasta amissanastosta kärsivät eniten ne opiskelijat, joilla on lukihäiriö tai keskittymisvaikeuksia, tai joiden äidinkieli on muu kuin suomi tai ruotsi. Tyypillinen ammattikoululainen ei ole se, joka analysoisi tutkinnon perusteiden kielellistä

saavutettavuutta ja toteaisi intersektionaalisuudessa olevan puutteita. Hän vain ei ymmärrä, missä vaiheessa hänen opintonsa ovat menossa ja miten paljon on vielä jäljellä. Eivätkä opettajatkaan aina ymmärrä niitä uusia ohjeita, joita koulutusbyrokraatit ja koulun johto heille antavat. Sen vuoksi koulun toimintaa ohjaavat asiakirjat ja todellinen toiminta erkaantuvat vuosi vuodelta yhä kauemmas toisistaan.

Onneksi ammatillisessa koulutuksessa tapahtuu tutkintouudistuksia keskimäärin kolmen vuoden välein. Toivottavasti jo 2025 muutetaan tutkinnon osien ja niiden osa-alueiden nimet selkosuomeksi ja enintään 20 merkkiä pitkiksi. Myös lukihäiriöisen opiskelijan pitää voida ymmärtää omasta lukujärjestyksestään, mitä yto-osa-alueita hänen on tarkoitus opiskella tällä viikolla.

Martta Hakamies
Kirjoittaja on matemaattisten aineiden opettaja ammatilliselta toiselta asteelta.