
Hyviä eväitä seudulliseen toimintaan
AO ry tukee jäsenjärjestöjään ja jäseniään avustamalla taloudellisesti ja tarjoamalla asiantuntijoitaan alueyhdistysten ammatillisten jaostojen ja jaosten järjestämiin seudullisiin tapahtumiin. Ammatillisten toimijoiden kannattaa tarttua tähän tilaisuuteen.
Tilaisuuksien sisällön ja luonteen jokainen järjestävä taho voi varsin vapaasti ideoida, seudullisen koulutuksen kyseessä ollessa yhteistyössä AO:n hallituksen kanssa.
OAJ Pohjois-Savon OAO-jaosto järjesti tällaisen tilaisuuden alkuvuodesta 2019. AO:n puheenjohtajisto ja hallituksen jäsenet osallistuivat päivän tapahtumien suunnitteluun ja toteutukseen. Yhdessä puheenjohtajan kanssa pohdittiin sekä valtakunnallisen edunvalvonnan että paikallisen toiminnan kannalta ajankohtaisimmat asiat ja niiden pohjalta tehtiin päivän suunnitelma. Koko suunnitteluajan ennen itse tapahtumaa yhteys puheenjohtajaan ja AO:n hallitukseen oli tiivis.
Jokaisella ammatillisella oppilaitoksella on omat erityispiirteensä ja siten myös seudulliset tilaisuudet muodostuvat erilaisiksi. Itse suunnittelussa mukana olleena koen, että tämä on juuri se tapa, jolla pitää toimia. Valtakunnalliselta yhdistykseltä saa tukea ja apua, mutta paikalliset ajankohtaiset asiat ovat suunnittelun pohjana.
Pohjois-Savon seudullisiin tilaisuuksiin, luottamushenkilötapaamiseen ja jäseniltaan osallistui varsin pieni joukko, mutta ajankohtaisten asioiden käsittely ja järjestötoiminnan tarkastelu antoi hyviä eväitä jaoston toiminnan tulevaan suunnitteluun ja toteutukseen.
Taina Räikkönen
OAJ Pohjois-Savo
Kiinnostuitko: Lue ohjeet seudullisen tilaisuuden järjestämisestä
Uutiset
Tapahtumat
Tapahtuma | 8.12.2023
Tapahtuma | 11.12.2023
Tapahtuma | 15.12.2023
Yhdistyksemme
vaikuttaa ammatillisen koulutuksen sisällön ja aseman kehittämiseen sekä toimii ammatillisen opetusalan työolosuhteiden ja -hyvinvoinnin edistämiseksi yhteistyössä OAJ:n kanssa.