Ohita navigaatio

Hyvinvointimme perusta on koulutuksessa ja osaamisessa

Helsingin Sanomien Kuukausiliitteen  7/2019 ”Tässä on Antti Rinteen ruisleipä”- artikkeli viritti minussa uudelleen huolen suomalaisista nuorista. Tuon ”ruisleivän” mukaan Suomessa on 9,2% työvoimaan kuulumatonta opiskelijaa (317 000). Myös OECD:n julkaisun mukaan koulutuksen ja työn ulkopuolella oli vuonna 2015 yli 18% 20-23- vuotiaista nuorista.

Mielenterveyden häiriöt vievät yhä useamman nuoren pois koulutuksesta ja työelämästä. Usein taustalla on ylisukupolvista ja kasautunutta huono-osaisuutta. Ammatillisen toisen asteen opiskelijoiden ja ammattikorkeakouluopiskelijoiden hyvinvointiin tulee panostaa, sillä vaihtoehtona on nuorten pahoinvointi ja syrjäytyminen. Opetukseen ja ohjaukseen tarvitaan selvästi enemmän resursseja.

Millainen on meidän nuorten tilanne tänä kesänä? Ovatko kaikki saaneet opiskelupaikan? Onneksi ammatillisella toisella asteella on ns. jatkuva haku ja opiskelupaikkoja on vielä jäljellä.

Koulutus on paras turva syrjäytymistä ja näköalattomuutta vastaan. Koulutus tukee ja vahvistaa yksilöksi ja yhteiskunnan jäseneksi kasvua sekä antaa valmiuksia työelämään.

Koskaan ei ole myöhäistä saada onnellinen nuoruus! Tarvitaan vaan tarpeeksi tukea ja resursseja.

 

Sirkka Saarikoski

Ammatilliset opettajat AO ry:n varapuheenjohtaja

Yhdistyksemme

vaikuttaa ammatillisen koulutuksen sisällön ja aseman kehittämiseen sekä toimii ammatillisen opetusalan työolosuhteiden ja -hyvinvoinnin edistämiseksi yhteistyössä OAJ:n kanssa.