
Millaisen joulun rakennat?
Jouluvapaa on alkamassa hetken kuluttua, millaisen joulun rakennat?
Onhan ohjelmassa liikkumista luonnossa, päiväunia, jotain yhdessä tekemistä tai osallistumista, elämästä nautiskelua, hyvää värikästä ruokaa ja riittävästi unta.
Tärkeää on olla rauhassa, ilman hoppuiluja. Olla läsnä hetkessä ja joulun tunnelmissa.
Himmennä valot ja jätä asioita tekemättä
Etätyöskentelyn intensiivisyys ja näyttöpäätetyöskentely voi olla kuormittavaa. Käytämme arjessa tietokonetta, tablettia, puhelinta ja seuraamme alati uutisia ja tapahtumia verkon välityksellä. Keskeytyksiä ja päivän mittaan tulevia muutoksia on usein runsaasti. Nyt olisi hyvä aika höllätä ja olla vain. Vähennäthän kuormitusta antamalla lepoa silmillesi vaikkapa himmentämällä valot ja sytyttämällä kynttilät. Haastan sinua pitämään mediapaastoa joululomalla.
Valot himmentämällä ei myöskään kaikki villakoirat kodin nurkista erotu… siivoamalla vain näkyvän, voi mukavasti vähentää siivoukseen käytettyä aikaa ja tehdä sen sijaan jotakin kivaa.
Yhdessä – tunne on tärkeintä
Toivottavasti yhteisöllisyys on pitänyt pintansa ja olet saanut tukea työhösi tänä poikkeuksellisena etätyöskentelyn aikana. Yksin ei kannata jäädä myöskään jouluna. Rajoituksista huolimatta voit pitää yhteyttä, tehdä asioita yhdessä – vaikka ulkona tai etäyhteydellä.
Joulussa tunne on tärkeintä, ei lahjojen määrä eikä jouluaterian runsaus. Antaisitko tänä vuonna lahjoja vain lapsille tai läheisille, muistaen, että nekin voivat olla yhteistä tekemistä. Kaikkien toiveita ei tarvitse aina täyttää, asioita voi varmasti jättää myös tekemättä tai lahjoja hankkimatta. Pidäthän kuitenkin kiinni sellaisista asioista, jotka ovat tärkeitä sinulle tai perheellesi.
Uusia perinteitä?
Joulu on tulossa ensi vuonnakin, kaiken ei tarvitse mennä ihan nappiin eikä kaikkea tarvitse olla nyt. Koronavuosi on varmasti tuonut oivalluksia yksinkertaisemmasta elämästä, jäikö jotain pysyvästi arkeesi? Kenties tästä joulun vietosta syntyykin jokin uusi perinne tulevaan. Olisiko se esimerkiksi puhelu ystävälle tai sukulaiselle, jota et ole nähnyt pitkään aikaan.
Anna itsellesi lupa nauttia ja luota tulevaan.
Turvallisuuden tunnetta ja positiivisuutta voi viljellä ja levittää tässä korona-ajassakin. Joulun ja uuden vuoden aika on erityisen otollista positiivisuudelle. Levitetään yhdessä hyvää ja löydetään positiivisia ajatuksia jaettavaksi toisillekin. Tutkitusti hyväntekeväisyyteen osallistuminen lisää onnellisuutta, kokeile vaikka itsekin!
Palaudu omalla tavallasi
Palautuminen on yksilöllistä ja onkin tärkeää tunnistaa, miten itse palautuu parhaiten. Palautumista toki tarvitaan arjessa, niin työpäivän aikana kuin sen jälkeen, eikä vain lomalla. Nyt on oikea aika pohtia, miten palautuminen joululomalla kannattaisi järjestää. Vain sinä tiedät, mitkä ovat sinulle parhaat tavat.
Mieti yksi asia, josta itse erityisesti nautit. Tee se, kaikessa rauhassa.
Rauhallista joulun aikaa – ilman stressiä sen valmisteluissa tai vietossa
– Tuovi Pasma, hallituksen jäsen, työsuojeluvaltuutettu
Uutiset
Tapahtumat
Tapahtuma | 8.12.2023
Tapahtuma | 11.12.2023
Tapahtuma | 15.12.2023
Yhdistyksemme
vaikuttaa ammatillisen koulutuksen sisällön ja aseman kehittämiseen sekä toimii ammatillisen opetusalan työolosuhteiden ja -hyvinvoinnin edistämiseksi yhteistyössä OAJ:n kanssa.