Ohita navigaatio

Nietosten kahdet kasvot

Vol 1. Lumi on jo peittänyt…

Zacharias Topeliuksen sanoittama ja Otto Kotilaisen säveltämä Varpunen jouluaamuna on monelle meistä se rakkain joululaulu. Lähes kaiken kattava surumielisyys saa monet meistä laulun kuullessaan kyynelehtimään. Jotain oudolla tavalla toiveikasta sanomaa tuo teksti kuitenkin viestii.

Toivoa herättävää on, että on tunnustettu
moni asia, johon Suomen tulevaisuus nojaa
onnistuneiden koulutusratkaisujen keinoin.

Moni opettaja on ihmeissään seurannut hallitusohjelman kirjausten etenemistä kohti tulevia päätöksiä. Pintaan noussut suru suunnitelmien kovuudesta ja kylmyydestä ei ole toivoa herättänyt. Hallitus ei sanoituksillaan ole onnistunut vielä toivoa herättämään. Hallitus, hei! Valot päälle!

Toivoa herättävää on, että on tunnustettu moni asia, johon Suomen tulevaisuus nojaa onnistuneiden koulutusratkaisujen keinoin. On tunnustettu, että Suomi ei elä bulkkiteollisuudella, vaan tarvitaan innovaatioita, korkeaa osaamista ja panostuksia tutkimukseen. On tunnustettu, että tämä ei ilman oppimisen tukea onnistu. Pitää päästä uudestaan askeleen edelle nousevia kilpailijoita. Ja pitää toteuttaa ne juhlapuheissa luvatut panostukset – ja vieläkin enemmän.

Vol 2. Lunta tulvillaan…

Vain hetkisen kuluttua, perjantaina 22.12., meillä on käsillä vuoden lyhin päivä, talvipäivän seisaus. Ja siitä enää kaksi yötä jouluun, joka on monille se taitekohta kevään valoa kohden. Tätä kirjoittaessa meillä on poikkeuksellinen ilo nauttia oikeasta talvesta lähes koko maassa. Kaikessa kylmyydessään lumi on myös valon tuoja.

Haastavina aikoina tarvitaan valon pilkahduksia. On hyvä muistaa, että kyllä me Suomessa olemme aika hyvin onnistuneet. Onnistuneet selättämän myös monet vaikeat hetket. Parhaalla tavalla onnistumme, kun keskitymme asioihin, joihin voimme vaikuttaa. Ja paremmin jaksamme asioihin vaikuttaa, kun emme keskity niihin toisiin asioihin.

 

Onnellista joulua ja kaikkea hyvää tuleviin aikoihin!

Puheenjohtajisto,

Ammatillisten oppilaitosten ja ammattikorkeakoulujen opettajat ja asiantuntijat AO ry

Uutiset

Uutiset

Aika Olennaista 12.2.2024

13.02.2024

Yhdistyksemme

vaikuttaa ammatillisen koulutuksen sisällön ja aseman kehittämiseen sekä toimii ammatillisen opetusalan työolosuhteiden ja -hyvinvoinnin edistämiseksi yhteistyössä OAJ:n kanssa.