Ohita navigaatio

On aika kiittää

Hyvä Ammatilliset opettajat AO ry:n jäsen

On tullut aika kiittää kuluneesta vuodesta. Vuodesta, joka monin tavoin on muuttanut niin työmme kuin omaa arkeammekin. Olemme toistuvasti uusissa tilanteissa, turvaudumme yhä uudelleen suunnitelmaan B, laadimme jatkuvasti valmiiksi suunnitelmaa C. Moni kantaa huolta riskiryhmiin kuuluvista läheisistään.

Tästä huolimatta olemme jaksaneet. Jaksaneet uskoa ja luoda uskoa tulevaan parempaan aikaan.

Järjestömme toimintavuosi on ollut haasteellinen. Syksyn 2019 vuosikokouksessa vaihtui koko puheenjohtajisto ja hallituksen jäsenissäkin tapahtui melkoisesti vaihdoksia. Edellisten vuosikokousten aloitteet toiminnan kehittämisestä asettivat suuntamerkkejä tulevalle. Liikkeelle lähdettiin pontevasti. Hallituksen osaamista ja kiinnostuksen kohteita kartoitettiin. Perustettiin tiimejä ja työryhmiä, joista kaikille löytyi oma paikkansa. Yksissä tuumin suunniteltiin vuoden juoksutusta jäsenten etu edellä. Tulostakin on syntynyt. Meillä on nyt käytössä toimivat talouteen ja hallitustyöskentelyyn liittyvät oppaat ja asiakirjat sekä uudet sähköiset taloushallinnot järjestelmät sekä uusi AO:lainen ilme.

Hallituksen sisäinen työnjako on toiminut myös poikkeuksellisissa olosuhteissa. Toimintamallimme ovat iskussa tulevaa varten.

Perjantaina 13.3.2020 oli kevään viimeinen hallituksen lähikokous. Iso K saapui voimalla Suomeen. Jo seuraavalla viikolla eri puolilla maata siirryttiin etäopetukseen ja -työhön. Muutoksia alkoi tulla vyörymällä. Kaikesta on kuitenkin selvitty yllättävän pienin vaurioin. Sanotaan, että ei mitään niin pahaa, että siitä ei syntyisi jotain hyvää. Näin on ollut myös tämän vuoden tapahtumien laita.

Olemme oppineet toimimaan uskomattoman nopein muutoksin. Olemme kehittäneet valtavasti uusia tapoja toimia. Löytäneet yhä uudestaan voimavaroja ja luovuutta ottamaan vastaan tulevat muutokset ja haasteet – välillä pakonkin edessä.

Vuosi on opettanut, että maailma ei ole sama ja muuttumaton. Tämä pätenee myös järjestötyöhön. Muuttuva toimintaympäristö haastaa. Tuohon haasteeseen olemme AO:ssa vastanneet ja valmiit vastaamaan jatkossakin.

OAJ:n puheenjohtaja Olli Luukkainen nosti puheessaan vuosikokouksessamme vahvasti esille järjestötoiminnan uudistamishankeen. Siihen tulemme ottamaan kantaa myöhemmin. Nyt on aika koota tietoa ja punnita vaihtoehtoja. Päätöksiä tehdään, kun tietoa päätösten pohjaksi on riittävästi.

Toimintavuoden suurin ponnistus koettiin, kun muutimme vuosikokouksemme etäkokoukseksi. Otimme osin mallia OAJ:n syysvaltuuston järjestelyistä. Paljon jäi vielä tapahtuman järjestäjien ja kokousvirkailijoiden ratkaistavaksi. Saimme nopealla aikataululla valtavasti apua OAJ:n IT-tiimiltä. Voimme vain ihailla heidän tyyneyttään ja ammattitaitoaan.

Lauantaina 12.12.2020 koitti – tuo jännittävä päivä. Miten selviydymme? Pelaako kaikki? Kyllä selviydymme ja kaikki pelasi – kiitettävästi. Kokousväki otti tilanteen hienosti omakseen. Iso kiitos tästä kuuluu teille kaikille.

Vuosikokouksessa on tapana tehdä päätöksiä. Niin oli tälläkin kertaa. Valitsimme hallituksen varsinaiset ja varajäsenet erovuoroisten tilalle. Vaalipiirit olivat käyneet ehdokasasettelusta ja mahdollisista valinnoista keskustelua jo ennakkoon. Vaalivaliokunnan perusteellisesti harkitsema esitys oli osaltaan luottamuksen osoitus vuoden 2020 hallitukselle. Sali jakoi tämän luottamuksen. Ehdolle asettuneet hallituksen jäsenet säilyttivät paikkansa. Vuosikokouksessa hyväksytyn aloitevastauksen mukaisesti vaalipiirityöskentely viedään sääntöihin vuonna 2021.

Kokouksessa teimme muutoksia sääntöihimme. Jatkossa voimme kutsua kokoukset koolle sähköisesti. Vuosikokoukselle jätetyn aloitteen ja sääntömuutospäätöksen mukaisesti puheenjohtajat valitaan tulevaisuudessa nelivuotiskausiksi. Valinnat porrastetaan vuodesta 2021 alkaen niin, että kaikkia puheenjohtajia ei valita samana vuonna. Näin turvataan jatkuvuutta sekä tiedon ja osaamisen siirtymistä.

Nyt on aika rauhoittua ja voimaantua tuleviin koitoksiin.

Rauhallista joulun aikaa meille kaikille!
AO:n puheenjohtajisto

Yhdistyksemme

vaikuttaa ammatillisen koulutuksen sisällön ja aseman kehittämiseen sekä toimii ammatillisen opetusalan työolosuhteiden ja -hyvinvoinnin edistämiseksi yhteistyössä OAJ:n kanssa.