Opiskelijoiden yhdenvertaisuus yhteisten tutkinnon osien opetuksessa

Ammatilliset opettajat AO toteutti keväällä 2021 kyselyn yhteisten tutkinnon osien (YTO) opetuksesta. Kyselyn perusteella oppilaitokset eroavat toisistaan huomattavasti toimintatavoiltaan ja opetuksen resursoinniltaan.

YTOjen merkitystä jatko-opintoihin valmistautumisessa kyllä korostetaan koulutuspoliittisessa keskustelussa, mutta koulutuksen arki näyttää olevan usein muuta. Koulutuspoliittisessa selonteossa esiin nostettu opiskelijan tarpeista lähtevä riittävä opetus ja tuki eivät toteudu. Lainsäädäntöön kirjattu tuleva 12 tunnin vähimmäismäärä osaamispistettä kohden on opetuksen, oppimisen ja jatko-opintojen näkökulmasta täysin riittämätön. Koulutuksen järjestäjille tämäkin näyttää silti olevan liikaa. Onko helpompi keskittyä opetuksen leikkaamiseen kuin resurssien vaatimiseen ja hankkimiseen?

Vähenevää kontaktiopetusta yritetään perustella jotenkin.
Siihen reformi näyttää aina antavan välineitä.

Erot koulutuksen järjestäjien välillä olivat suuria kyselyn kaikilla osa-alueilla. Eniten kritisoitiin opetukseen määrään liittyviä puutteita. Pienimmillään mentiin jopa alle kymmeneen tuntiin osaamispistettä kohden, kun samaan aikaan jossakin tarjottiin opetusta yli kaksinkertainen määrä. Valinnaisissa tutkinnon osissa joka viides koulutuksen järjestä oli leikannut opetuksen alle kymmeneen tuntiin. Tämä on hälyttävää, sillä juuri valinnaisten kautta opiskelijoilla tulee olla mahdollisuus hankkia pidemmälle menevää osaamista jatko-opintoja varten.

Ammatillisen koulutuksen reformin myötä on keskusteluun nostettu YTO-opintojen integrointi ammatin opetukseen. Kyselyn perusteella näyttäisi siltä, että integrointi on koulutuksen järjestäjien keskuudessa varsin hahmottumatonta. Mitä integroidaan, miten integroidaan, kuka homman hoitaa? Vai onko sittenkin kyse vain tilanteen kaunistelusta? Vähenevää kontaktiopetusta yritetään perustella jotenkin. Siihen reformi näyttää aina antavan välineitä.

Oppivelvollisuuden laajentaminen lisää koulutuksen järjestäjien vastuuta huolellisesti tehdyistä osaamisen alkukartoituksista ja osaamisen tunnustamisesta. Kyselyn mukaan alkukartoituksia tehdään nyt vain 60 %:ssa oppilaitoksista. Määrä ei vastaa todellista tarvetta. Miten on mahdollista arvioida opiskelijoiden tuen tarvetta tai laatia henkilökohtaisia osaamisen polkuja, ellei osaamista edes kartoiteta?

Tarve tutkia YTO-opintojen erilaisia resursseja, toteutustapoja sekä niiden yhteyttä todelliseen jatko-opintokelpoisuuteen sekä jatko-opintoihin sijoittumiseen on suuri.

Vaikka opiskelijan henkilökohtaiset tarpeet huomioivasta opetuksen järjestämisestä puhutaan paljon, arki etenee yleensä kaavamaisesti. Tietty tapa, tietty aika ja sama opetuksen määrä näyttävät olevan määrääviä tekijöitä. Ei voi välttyä ajatukselta, että YTO-opetuksen järjestämisessä johtolankana on helpottaa muiden toimintojen sujuvampaa järjestämistä.

Opettajilla on aito huoli opiskelijoiden oikeudesta saada riittävästi kelpoisten opettajien antamaa opetusta. Erityisesti jatko-opintokelpoisuuden osalta tämä nähdään myös kysymyksenä sekä ammatillisten opiskelijoiden yhdenvertaisuudesta keskenään että erityisesti lukio-opiskelijoihin verrattuna.

Monen kysymyksen osalta on syytä tehdä jatkoselvityksiä tarkempaa kuvaa varten. Tällaisia ovat esimerkiksi opetuksen todellinen määrä, resurssien kohdentaminen, opiskelijan saama tuki, opetuksen integrointi ja työelämäjaksojen aikana suoritettavat YTO-opinnot. Tarve tutkia YTO-opintojen erilaisia resursseja, toteutustapoja ja niiden yhteyttä jatko-opintokelpoisuuteen sekä jatko-opintoihin sijoittumiseen on suuri.

Uskomme, että ammatillisen toisen asteen koulutukselle ja koulutuksenjärjestäjille olisi paljon hyötyä laajemmista selvityksistä koulutuksen rahoittajan taholta.

Tapio Lindfors, 1. varapuheenjohtaja ja Ulla Maija Nyman, hallituksen jäsen

Yhteiset tutkinnon osat ammatillisessa toisen asteen koulutuksessa -raportti