Ohita navigaatio

Väistyvän puheenjohtajan mietteitä ennen vuodenvaihdetta

”Koska on jo myöhä, lienee paikallaan lukea rukous tällekin majalle”, lausuu sotamies Honkajoki Linnan Tuntemattomassa sotilaassa.

Oma ay-urani on kääntynyt jo iltaan, mutta en ala lukemaan rukousta ay-toiminnalle, vaan mielestäni on aika muistella hieman.

Miksi useita valtakunnallisia yhdistyksiä?

Kolmisenkymmentä vuotta sitten ammatillinen koulutus oli rakentunut siten, että Suomessa oli erillisiä eri alojen koulutusta toteuttavia oppilaitoksia.  Yleiset ammattioppilaitokset muodostivat alarunsaudellaan poikkeuksen. Oppilaitosten opettajat pitivät yhteyttä enemmän toisiin saman alan oppilaitoksiin kuin lähellä olevaan toisen alan naapurioppilaitokseen. Muodostettiin eri alojen opettajien valtakunnallisia yhdistyksiä.

Valtion luopuessa ammatillisesta koulutuksesta 1990-luvun alussa muodostettiin koulutuksen järjestäjiksi pääasiassa kuntayhtymiä. Kuntayhtymien keskittäessä toimintaansa saman opettajanhuoneen opettajat huomasivat olevansa eri yhdistyksissä ja opettajayhdistysten yhdentyminen alkoi vähitellen.

Usein sanotaan, ettei edunvalvontaa saada järkevöitettyä ja valtakunnallisia yhdistyksiä purettua siksi, että ihmiset haluavat pitää kiinni vallasta. En ole näin sanojien kanssa samaa mieltä. Esimerkiksi omaan yhdistykseeni, Ammatillisiin opettajiin, on suoraan tai sen edeltäjien kautta liittynyt yksitoista valtakunnallista edunvalvonnassa vaikuttanutta yhdistystä.

Yhdentymistä on siis tapahtunut!

Toki parantamisen varaa on. Minun ja monen muunkin toiveena on yksi ammatillinen valtakunnallinen yhdistys, jossa toisen asteen ammatillinen koulutus, ammattikorkeakoulutus sekä ehkä jotkin muutkin koulutuksen alueet olisivat edustettuna esimerkiksi jaostoina. Tämä kehitys vaatii luonnollisesti aikaa.

Ammatillisen opettajan urallani on tapahtunut useita uudistuksia.

Osa uudistuksista on mielestäni hyviä ja osa huonoja.

Keskiasteen koulunuudistus 1980-luvun lopussa antoi ammatilliselle koulutukselle tasavertaisen aseman lukiokoulutukseen verrattuna.  Tasavertaisuuteen pääseminen perustuu mielestäni kolmeen asiaan: koulutuksen kehittämiseen, kelpoisiin opettajiin sekä jatko-opintokelpoisuuteen.  Tämä oli mielestäni hyvä uudistus.  Toimin aikoinaan keskiasteen koulunuudistuksen toimeenpanokouluttajana ja kiersin ympäri Suomea useissa maataloudellisissa oppilaitoksissa.

Ammattikorkeakoulujen vakinaistaminen tapahtui vuonna 1996.  Joidenkin mielestä ammattikorkeakoulut toimivat ylioppilassuman purkajina, mutta minusta ammattikorkeakoulut ovat luonnollinen jatkoväylä toisen asteen amisopiskelijoille korkeakouluopintoihin.

Ammatillisen koulutuksen reformi toteutettiin 2010-luvulla. Reformin ideat joustavine opintopolkuineen ja työelämälähtöisyyksineen ovat kannatettavia, mutta rahoitusleikkaukset veivät toteutukselta vankan pohjan. Toki olen aina reformia käsitellessäni lisännyt, että ammatillinen koulutus on aina ollut työelämälähtöistä.

Rahoitusleikkaukset koskevat niin ammatillista toista astetta kuin ammattikorkeakouluakin. Rahoitusleikkausten lisäksi uudet rahoitusmallit kurittavat molempia koulutusasteita. Mielestäni on nurinkurista se, että jos koulutuksen järjestäjä parantaa tulostaan, seurauksena ei ole välttämättä valtion lisärahoitus. Kyseessä on nollasummapeli, jossa etukäteen määrätty rahoitussumma jaetaan kilpailevien oppilaitosten kesken.  Jos kilpailevat oppilaitokset parantavat vielä enemmän, jollekin tulosta vähemmän parantaneelle saattaa, oman tuloksen paranemisesta huolimatta, rahoitus vähentyä.

Tulevaisuuden toiveitani

Koko edunvalvontaurani olen toivonut, että me opetushenkilöstö luopuisimme ajatuksesta, että poikkeamme muista palkansaajista. Palkansaajalta työnantaja ostaa aikaa, harvemmin suorituksia. Totta kai jokainen meistä haluaa tehdä työnsä mahdollisimman hyvin, mutta työnantaja määrää resurssit ja vastaa laadusta. Meidän tehtävänämme on tehdä työtä annettujen resurssien mukaan, ei enempää.

Nämä ajatukseni puin kymmenkunta vuotta sitten ”Joukon teesien” muotoon.

Hyväntekeväisyydelle ovat omat organisaationsa. Vapaa-aikanani osallistun tällaistenkin organisaatioiden toimintaan.

Palkansaajat joutuvat joskus puolustamaan oikeuksiaan ja palkkaansa myös työtaistelutoimenpitein. Toivon, että koko opetusalan henkilöstö on valmis myös järjestöllisiin toimiin, jos neuvottelut eivät johda oikeutettuihin tuloksiin ja päädytään työtaisteluun.

”Hanska piti” Virkamiesliiton lakossa, johon osallistuin Maatalouskoulujen opettajana 1986. Toivon, että hanska pitää tulevaisuudessakin vastaavissa tilanteissa.

Lopuksi

Minulta on kysytty eläkkeelle jäämistäni koskevissa keskusteluissa ”tunnetko luopumisen tuskaa?”. Rehellinen vastaukseni on, etten tunne. Periaatteeni on, että ”aika aikaa kutakin”. Ihmiset ja tekijät vaihtuvat ja niiden tulee vaihtua. Tiedän, että seuraajani tulevat viemään AO:ta ja ammatillisten opettajien edunvalvontaa eteenpäin.

Ammattiyhdistysurallani olen päässyt tutustumaan monenlaisiin ihmisiin. Ay-toiminnassa tapaamiani ihmisiä minun tulee varmasti ikävä. Toivottavasti vielä tapaamme.

Suomi tarvitsee ammatillista koulutusta ja ammatillisia opettajia. Uskon, että Ammatilliset opettajat AO ry yhdessä OAJ:n kanssa pystyy vastaamaan tulevaisuudessakin koulutusta koskeviin haasteisiin.

 

Savon korvessa 27.12.2019

 

Jouko Karhunen,

AO:n puheenjohtaja 2016-2019, vpj 2012-2015

Yhdistyksemme

vaikuttaa ammatillisen koulutuksen sisällön ja aseman kehittämiseen sekä toimii ammatillisen opetusalan työolosuhteiden ja -hyvinvoinnin edistämiseksi yhteistyössä OAJ:n kanssa.