
Aika olennaista 13.3.2020?
Laajennettuun hallitukseen kokoukseen 13.3. osallistuivat myös varajäsenet.
Aika olennaista edunvalvonnasta:
Noudatamme OAJ:n toimintatapaa koronaviruksen leviämisen hidastamiseksi ja AO:laisten terveyden turvaamiseksi siirtämällä kevään koulutukset syksylle. Suosittelemme jäsenyhdistystemme perehtyvän OAJ:n ohjeistukseen ja noudattavan niitä.
Pidäthän jäsentietosi ajan tasalla, jotta me ja OAJ voi ajaa etujasi työelämässä. Tällöin sinulle lähetetty posti ja viestit tulevat oikeaan osoitteeseen. Tästä päivittämään!
Opetusalalla on vakiintunut käytäntö, että työnantajalle ei siirry mitään oikeuksia opetusmateriaalin käyttämiseen pelkästään palvelussuhteen perusteella.
Fiilismittarin mukaan ammatillisella 2. asteella ja ammattikorkeakouluissa tiedonkulku ei oikein tahdo toimia eikä asioiden käsittely ole avointa.
Neuvottelut uusista työehtosopimuksista jatkuvat kiihtyvään tahtiin. Pöydässä ovat kaikki ammatillisen koulutuksen opetusalan henkilöstölle tärkeät asiat.
Ammatillisen toisen asteen rahoituslainsäädäntö kaipaa uudistamista. Suoritusrahoitus edellyttää laajojen tutkinnon osien jakamista pienempiin. Myös opintojen etenemisen seuranta edellyttää suoritusten kertymistä.
Oppisopimuskoulutuksen kehittämisessä tulee edellyttää julkisen sektorin työnantajien aikaisempaa laajempaa osallistumista oppisopimusten solmimiseen.
Opettajien psykososiaalista kuormitusta tutkittaessa opettajat on otettava mukaan tuloksien tulkintaan ja toimenpiteiden suunnitteluun.
Uutiset
Tapahtumat
Tapahtuma | 8.12.2023
Tapahtuma | 11.12.2023
Tapahtuma | 15.12.2023
Yhdistyksemme
vaikuttaa ammatillisen koulutuksen sisällön ja aseman kehittämiseen sekä toimii ammatillisen opetusalan työolosuhteiden ja -hyvinvoinnin edistämiseksi yhteistyössä OAJ:n kanssa.